Näin reilun kuukauden kotona olleena Wångenin reissun jälkeen olen kerennyt miettimään paljon mitä tulevaisuudelta haluan. Olenkin päässyt jonkinlaiseen suunnitelmaan. Lähden Wångeniin opiskelemaan heti kun saan peruskoulun loppuun suoritettua täällä Suomessa. En tiedä miten tämän toisin esille mutta sanon suoraan. Espoossa asuessani en ole koskaan voinut oikeastaan hyvin, en ole koskaan viihtynyt pääkaupungin lähistöllä. Olen kasvanut lapissa, Ylläksellä joten onhan se ihan ymmärrettävää että se on suuri muutos niin nuorelle ihmiselle kun minä olin kun tänne etelään muutettiin. En koskaan oikeestaan sopeutunut tänne. Vuosien varre tilanne on vain pahentunut. Mukaan on tullut mielenterveydelliset ongelmat jotka ovat johtaneet päihteiden käyttöön ja sitä kautta erittäin huonoihinkin valintoihin. Nuoresta iästäni huolimatta olen ymmärtänyt nyt vihdoin että asiat ei voi näin jatkua enkä olekkaan käyttänyt alkoholia pitkään aikaan. Ongelmani on siis Espoossa jonka takia helpotuin ja oloni parani heti kun pääsin lähtemään Ruotsiin vajaaksi kahdeksi viikoksi. Siitä alkoi uusi suunta elämässäni. Mielenterveydestäni ja sen ongelmista tulen myöhemmin kirjoittamaan kun olen valmis. Tämä kuitenkin kertoo Ruotsin reissusta joka sai minut ymmärtämään asioita ja muutti minua myös suuresti ihmisenä. Postauksen tulen kirjoittamaan osissa, muuten siitä tulisi niin pitkä ettei kukaan sitä jaksaisi lukea. Aloitetaan!
Palataan sunnuntaihin 11.2. Heräsin aamulla ehkä siinä yhdeksän aikoihin ja aloitin normaalit aamurutiinit. Kävin suihkussa, meikkasin, puin mukavat mutta siistit vaatteet jotka tässä tapauksessa oli farkut ja college, söin hyvän aamupalan ja aika pian olikin aika lähteä lentokenttää päin. Lähdimme hyvissä ajoin äitini kanssa kotoa, kello taisi olla noin 12.00 kun astuimme ovesta ulos. Huomasin rennosta äidistäni sen että hän oli hyvin hermostunut ja muistutteli koko ajan siitä että voin vielä jäädä kotiin jos siltä tuntuu. En halunnut, halusin Wångeniin. Lentokentällä kävimme vielä syömässä ja sitten pitikin jo lähteä turvatarkastuksen toiselle puolelle. Siinä vaiheessa äitini poskelle vierähti pari kyyneltä kun kävelin turvatarkastuksen läpi. Itse meinasin itkeä onnesta, tiesin pääseväni paikkaan jossa tulen viihtymään ja nauttimaan, että pystyisin siellä olla oma pirteä itseni. Ilman että ongelmani ja niiden aiheuttajat/aiheuttaneet asiat ja henkilöt olisivat jatkuvasti muistuttamassa pahasta olostani.
 |
| Olin hermostunut mutta samalla niin onnellinen että pääsen pois Espoosta. |
Noh. Kaikki ketkä minut vähääkää tuntee että kaikki ei aina mene nappiin. Tällä kertaa lentoni olikin 45min myöhässä, Arlandan lentokentällä minun vaihto-aika seuraavaan koneeseen olikin 50min. Tässä välissä minulle kuului terminaalin vaihto joka tarkoitti uutta turvatarkastusta. Edellisellä lennollani oltiin sanottu että kone odottaisi mietä, näin ei kuitenkaan tehty. Tässä vaiheessa meni ekaa kertaa niin sanotusti sormi suuhun, hätäännyin mutta onnistuin rauhoittumaan tosi nopeasti. Rauhoituttuani etsin SAS'in palvelutiskin jossa sainkin liput seuraavalle lennolle Östersundiin. Arlandan kentällä odottelin ehkä noin neljä tuntia kunnes seuraavan lennon piti lähteä. Tässä vaiheessa ei varmaan tule yllätyksenä että tämäki lento oli myöhässä! Kävin sitten Arlandassa kahvilassa juomassa kahdeksannen kupin kahvia siihen päivään, olin aika väsynyt vaikka olinkin nukahtanut ajoissa edellisenä iltana muttei unen laatu ollut varmaan ihan parhaasta päästä. Aika nopeasti kun sian kahvini juotua pääsimme vihdoin koneeseen ja Östersundia kohti!
Vihdoin kun pääsin Östersundin kentälle aloin miettimään että mitäs nytten? Tajusin että Östersund on erittäin pieni paikka ja katsoinki hyvästä ystävästäni googlesta että onko mitään ravintoloita auki keskustassa. Noh, eipäs ollut muutakun yksi kiinalainen ravintola joka sulki 21.00, tässä vaiheessa kello oli noin 19.30. Sain laukkuni ja pääsin lentobussilla keskustaan. Olimme kotona katsoneet jo tarkkaan millä busseilla ja miten pääsisin loppujen lopuksi Wångeniin perille. Keskustaan päästyäni olin erittäin väsynyt, laukkuni painoi paljon, olin stressannut montaa eri asiaa alitajuntaisesti ja vihdoin päästessäni istumaan tajusin että olin syönyt viimeksi noin yhdeksän tuntia sitten puolikkaan paniinin. Tilasin kaksi annosta sushia, yksi olisi riittänyt vasta alkupalaksi, sen verran kova nälkä minulla oli!
 |
| Joku viisas on joskus sanonut että "ahneella on paskainen loppu", niinhän siinä kävikin kun suhit saapui pöytään.. Ne oli puolet isompia kun Suomessa! |
Ravintola tosiaan suljettiin 21.00 Ruotsin aikaan ja bussini koululle lähti 22.10 muistaakseni eli minulla oli vielä reipas tunti aikaa tehdä jotain mutta päätin mennä suoraan bussi-asemalle joka olikin ravintolasta ehkä 50m päässä ja soitinkin serkulleni facetime-puhelun jenkkeihin jossa hän opiskelee. Juteltiin hänen kanssaan niitä näitä ja pian bussi lähtikin Wångenia kohti. Matka kesti noin 50min. Wångenin "pysäkillä" minua odottikin nuorsiovastaava auton kanssa kun tiesi että minulla oli paljon tavaraa mukana ja ajatteli ettei tarvitse enään raahata laukkuja. Olihan se ihan mukavaa päästä noin 250m matka yhteensä noin 35kg painavien laukkujen kanssa autolla!
Päästessäni huoneeseen heittäydyin sängylle ja päästin pari onnenkyyneltä silmistäni. Olin päässyt perille, kaikki tavarat oli tallessa ja olin itse kunnossa. Päätinkin purkaa laukkuni vielä ennen kun menin nukkumaan... Mietin miten laukkuni oli tuntunut painavemmalta heti Ruotsissa, sehän selvisi aika nopeasti kun avasin laukun... Kaikki vaatteeni oli aivan märät eli eihän siinä muu auttanut kun laittaa niitä kuivumaan pitkin huonetta! Vihdoin kun olin saanut kaikki vaatteet, tallivaatteet, perus kouluvaatteet, alusvaatteet ja muut levitettyä ympäri huonetta tuttavani Veikko kenet mainitsin aikaisemmassa postauksessani "Kuulumisia ja muutoksia blogissa" tuli koulun yhden pojan kanssa moikkaamaan huoneeseeni. Tässä vaiheessa vähän nolostutti mutta minkäs sille voi kun kaikki vaatteet on aivan märät, hahah! Tilanteen teki vielä hauskemmaksi erittäin väsynyt mutta onnesta sekaisin oleva minä. Siinä hetken juteltiin ja minä pääsinkin sitten nukkumaan kun kello oli Ruotsin aikaan noin 1 yöllä.
Kaikki osat ei tule kuvaamaan päiviäni läheskään yhtä yksityiskohtaisesti kun tämä! Tulen jatkossa kertomaan tiivistetysti opetuksesta, porukasta, tallista ja oikeastaan kaikesta mitä vaan jäi mieleen Wångenista!
xoxo- Jessica!
